Taidekasvatustila Valossa tekemistä kesäperjantaisin

Virpi Kanniainen on Aineen taidemuseon amanuenssi.

Virpi Kanniainen on Aineen taidemuseon amanuenssi.

Aineen taidemuseon uusittu kokoelmanäyttely PASSIO – KÄRSIMYS JA INTOHIMO on esillä 30.1.2015–3.1.2016. Passio tulee latinan sanasta patior, joka tarkoittaa tulla jostain vaikutetuksi tai jonkun asian valtaamaksi.  Kokoelmanäyttelyssä saleihin on ripustettu antiikin neljän passion mukaiset teemat. Nämä ovat halu, nautinto, pelko ja kärsimys.

Kokoelmanäyttelyn rinnalla on esillä 29.4.–18.6.2015 NÄYTÖS ON PÄÄTTYNYT –Sirkusaiheita omista kokoelmista. Näyttelyssä on esillä mm. näyttelyn tunnisteteos, Ernst Mether-Borgströmin Pelilauta vuodelta 1977. Näyttelyssä olevissa kolmessa teoksessa Mether-Borgström voi aistia värikästä sirkuselämää pelkistettyjen geometristen viivojen ja väripintojen kautta.

LomaAine tarjoaa kesäkuussa museovierailijalle mahdollisuuden syventää näyttelykokemusta itse tekemällä. Kesäperjantaisin 29.5. sekä 5. ja 12.6 klo 11–15 Aineen taidemuseon uudistettu taidekasvatustila Valo tarjoaa nonstop monotypiaa näyttelyiden pääsymaksun hinnalla. Sopii erityisesti lapsille ja nuorille sekä kaikille kesälomalaisille. Työpajaan ei tarvitse ilmoittautua.

Café Aineessa teema näyttäytyy herkullisissa leivonnaisissa, jotka voi nauttia näyttelykierroksen jälkeen kahvin kera.

Lisätietoja Aineen taidemuseosta 050 594 6868.

LomaAine_2015_web_2

Mainokset

Kun Sekä Että ja Joko Tai pariutuivat

Kirjoittaja: Museonjohtaja Katriina Pietilä-Juntura.

Kirjoittaja: Museonjohtaja Katriina Pietilä-Juntura.

Sekä Että löysi itsensä Anja Erämajan runoista: hän oli myös aamuisin sekä tee- että kahvi-ihmisiä; jouluisin kinkku- ja kalkkunaihmisiä, sekä sukulaisten että ystävien kanssa, haarukalla ja sormin, kuten Erämaja kirjoittaa. Joko Tai oli kinkkuihmisiä ja haarukalla kiitos. Sekä Että halusi uran ja lapset. Rakasti suurkaupunkeja ja osti talon maalta. Ihaili minimalismia ja kuorrutti kotinsa pinnat tavaroilla. Sekä Että väitti että kyseessä oli kansainvälinen trendi: runsasminimalismi.

Joko Tai joi vain kahvia, aina mustana ja halkaistun sokeripalan kanssa. Erikokoiset kupit olivat Joko Taille ongelma, koska sokerin halkaisu oli vaikeaa suhteessa kupin kokoon. Joko Tai hankki jo nuorena sokeripihdit. Sekä Että hörppäsi ensin teetä, sitten kahvia, välillä mustana, toisinaan maidon kanssa, miten milloinkin.

Sekä Että oli alkuun ilta- ja aamu-uninen. Lapset tehtyään hän alkoi iltauniseksi. Joko Tai valvoi aina illat. Hmmm…

Sekä Että rakasti lukuja ja matematiikkaa, ja päätyi humanistiseen tiedekuntaan. Joko tai rakasti mustia viivoja valkoisella. Hän tiesi jo nuorena miksi alkaa. Joko Tai on kuvaihminen. Sekä Että on kuva- ja kirjaihminen: Hyryn Uuni, Kilven Tamara ja Erämajan Laulajan paperit, tietysti Saarikoski. Sallisen Pyykkärit, Jani Leinosen Elovena- ja Corn Flakes – muunnokset, Isomaan polymeerigravyyrit. Joko Taille riitti Malevitšin Musta neliö. No ehkä Roy Liechtensteinin tuotanto myös. Hyryn Uuni kävi, mutta Kilven Tamara oli jo liikaa, puhumattakaan runoista.

Sekä Että on maakrapu ja aikoo ostaa purjeveneen. Joko Taille vain moottoritie on kuumaa.

Sekä Että elää menneessä ja tulevassa, näkee ajan tilana jossa seilataan edestakaisin, ei janana. Harvoin muistaa mikä päivä ja päivämäärä parhaillaan on. Joko Taille mennyt on mennyttä, tuleva tulevaa, josta ei tiedä. Eletään siis vain tätä päivää.

Joko Tai syö vain tummaa suklaata ja sylkäisee salmiakin aina suustaan. Sekä Että syö maitosuklaata, tummaa- että täytesuklaata sekä salmiakkia, salmiakkisuklaata erityisesti. Kahvipöydästä Joko Tai etsii suolaista, jos sitä ei löydy, ottaa vain kahvia, sokerin kanssa ja harmittelee, etteivät sokeripihdit ole mukana, kun kahvikuppi on niin oudon kokoinen. Sekä Että syö kahvipöydästä laidasta laitaan, aloittaen Hanna-tädin kakuista päätyen lohivoileipiin ja hörppäilee sekä kahvia että teetä.

Joko Tai on voi-ihmisiä; leivän päälle aina aitoa voita. Sekä Että tursottaa leivän päälle välillä Kallen kaviaaria, toisinaan avokadoa, joskus lorauttaa oliiviöljyä, tuorejuustoa ja Keijukin kelpaa.

Mutta tv:n katsomisessa Sekä Että on Joko Tai. Tai toisin päin: Joko Tai katsoo sekä dokumentteja että luonto-ohjelmia. Sekä Että ei voi sietää kumpiakaan. Dokumenteista hän pelkää, että pommi räjähtää ja silvotut ruumiit tulevat kuvaruutuun. Luonto-ohjelmissa on ihmeellinen samanaikaisuuden laki: kalanpyrstöt heilahtavat, ahma hyökkää, pilvet tummuvat, ja pingviinit kirmaavat jäätiköllä. Yhtä aikaa, mutta toisaalla. Sekä Että ei ehkä edes usko luontoon…Sekä Että katsoo verkkaisia elokuvia ja brittisarjoja. Riitojen välttämiseksi heillä on omat televisiot.

Sekä Että on hame- ja housuväkeä. Joko Tai vain housuväkeä.

Julkaistu alun perin Lounaislapissa kesäkuussa 2013

Aine light – Kevyt olo taiteesta

Kirjoittaja: Taidemuseon viestintäkoordinaattori Mikko Manninen

Kirjoittaja: Taidemuseon viestintäkoordinaattori Mikko Manninen

“Taidemuseoon olisi kiinnostavaa mennä käymään, mutta se ei ole minun tapaistani. Museoon olisi mukava viedä myös vieraat, mutta ei viitsi, kun on riski ettei osaa sanoa näyttelystä mitään eriryisen hienoa vieraille. Opastustakaan ei kehtaa tilata, kun se maksaa tai kestää kuitenkin tosi pitkään.”

Tällaisia aatoksia saattaa pyöriä tavallisen museossa harvoin vierailevan kansalaisen mielessä, kun miettii museovisiittiä ohjelmanumeroksi vieraille.

Toimin tämän kevään Aineen taidemuseon viestintäkoordinaattorina. Yhtenä tehtävänä on kehittää museon tuotekortteja ja tähän yllämainittuun kulttuurinesteeseen olen kehitellyt yhtenä ratkaisuna “Aine light” palvelua, jossa esittely ja opastus kestää 15 minuuttia. Se antaa kuitenkin avaimet näyttelyn maailmaan, taiteilijoiden taustoihin ja museon historiaan, joita asiakas voi itse syventää. Aine light maksaa vain yhden pääsylipun hinnan lisää.

Kokeilin tätä itse eräiden Aineen taidemuseolla järjestettyjen syntymäpäivien yhteydessä ja hienosti meni. Verensokeri ei ehtinyt laskea liikaa, kukaan alkanut puhumaan kakun syönnistä ennenaikaisesti. Sen sijaan kysymyksiä ja keskustelua syntyi paljon.

Jos sinulla on vieraita muualta Suomesta, näytä yksi Tornion parhaista puolista ja vie heidät taidemuseoon. Tai jos olet muualta Suomesta, vie torniolaiset isäntäsi taidemuseoon. Aine light palvelun avulla saatte näyttelystä, taiteesta ja museosta kiinnostavaa ajateltavaa, mutta kevyessä light-annostuksessa – ei turhaa hienostelua tai luennointia. Sitten Suomen kauneimpaan kahvilaan nauttimaan maisemista ja leivoksista, joiden ei tarvitse olla light.

Ainelight-, kevytaine-palvelu avataan myöhemmin keväällä. Nykyiset palvelut löytyvät täältä.

På gränsen/ Rajalla

Kirjoittaja: Museonjohtaja Katriina Pietilä-Juntura. KiN näyttelyn kuraattori.

Kirjoittaja: Museonjohtaja Katriina Pietilä-Juntura. KiN näyttelyn kuraattori.

Kun on syntynyt ja kasvanut ja tehnyt työtä Suomen ja Ruotsin rajalla, Tornionjokilaaksossa, helposti ajattelee, että Ruotsi ja Suomi ovat samanlaisia, yhtenäiskulttuuria, Meänmaata. Onhan mailla pitkä ja yhteen kietoutunut historia, ne ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan olevia naapurimaita, joiden välillä on tiiviit yhteydet, ne ovat kehittäneet samankaltaisia hyvinvointimalleja ja poliittisia demokraattisia järjestelmiä. Molemmat maat ovat toisin sanoen pitkään kuuluneet samaan kulttuuriperinteeseen. Mutta näiden yhtäläisyyksien ohella on tietenkin todettava, että suomen ja ruotsin kieli kuuluvat eri kieliperheisiin. Ja aina muistutetaan, että sota koetteli Suomea 1900-luvulla huomattavasti.

Työssäni Aineen taidemuseossa Torniossa olen kuitenkin huomannut, että suomalainen ja ruotsalainen kuvataide ovat erilaisia. Syitä on pohdittu pitkään ja hartaasti tämän tästä. On sota, joka koetteli Suomea, on sokeri, jota ruotsalaiset laittavat leipään, kun suomalaiset nauttivat hapanta ruisleipää. On Venäjä, joka on vaikuttanut Suomeen voimakkaammin kuin Ruotsiin. On melankolia, joka tekee suomalaisista välillä melkein vastenmielisiä. On ruotsalainen keskustelukulttuuri, tuo ikuinen diskuteeraus, joka uuvuttaa suomalaiset. On ruotsalainen demokratia, joka ei nosta ketään framille, kaikki ovat samanarvoisia. Suomalainen ei halua olla yksi joukosta, eikä tehdä kompromisseja.

Onko tämä totta vai klisettä? Ja onko sillä mitään tekemistä kuvataiteen kanssa? Vastaan diplomaattisesti: on ja ei.

Olen joskus kysellyt Ruotsin Kuninkaallisesta Taideakatemiasta, että ketä norrbottenilaisia siellä opiskelee. Ei ketään. Pohjois-Ruotsissa ei lähdetä etelään taidetta opiskelemaan, toisin kuin Suomessa, missä etelästä vasta hankitaan taiteen kannukset. Kaukaa ja pimeästä tulleet tekevät sitä todellista taidetta. Näin Suomessa toisinaan ajatellaan.

Edellä mainituista syistä johtuen KiN juhlanäyttelyyn tarjotut teokset synnyttivät jonkinlaisen hämmennyksen ja suomalaisena (vaikkakin rajalla asuvana) kyselin: missä ovat synkästä ja syvästä syntyneet teokset? Missä ovat nuoret rajut kapinalliset? Missä on se taide, jonka äärellä ei oikein tiedä ja aluksi pitää nielaista?

Kuratointi Jörgenin kanssa oli helppoa ja mutkatonta, olimme kaikista lähes samaa mieltä. Suurin osa valinnoista oli itsestään selviä, joistakin keskustelimme jonkin verran. Näyttelyyn tarjosi teoksia 62 taiteilijaa 249 teoksella. Valitsimme 26:ltä taiteilijalta 62 teosta näyttelyyn.

Oli kiinnostavaa perehtyä naapurimaan kuvataiteeseen. Se ei varmastikaan ollut läpileikkaus ruotsalaisesta taiteesta, muitta onko se läpileikkaus pohjoisruotsalaisesta taiteesta? En tiedä. Ajattelen, että Korundi ja KiN tarjoavat nyt hienon tilaisuuden Rovaniemellä taiteeseen, joka syntyy ja elää omana aikanamme ja meitä lähellä, mutta jota emme välttämättä tiedosta tai muuten kohtaa.

Torniossa 4.3.2015

Katriina Pietilä-Juntura

Kuraattorin sanat Norrbottenin 20-vuotisjuhlanäyttelyn julkaisussa. Näyttely on Korundissa 21.3.-3.5.2015

Talous edellä taivaaseen

Kirjoittaja: Katriiina Pietilä-Juntura – Museonjohtaja

Humanistisen koulutuksen saaneena ja kulttuurilaitoksen johtajana olen joutunut opettelemaan monta kieltä. En tarkoita ruotsia, venäjää tai englantia, saati meänkieltä. Tarkoitan talouden kieltä, byrokratian kieltä, projektikieltä ja nyt uudehkona sote- tai hyvinvointikieltä. Humanistien jargoni ei ole käyttökelpoista enää juuri missään, no ehkä yliopistokaupunkien kuppiloissa.

Kuntatalous on kuralla, on ymmärrettävä realiteetit. Älä haihattele. Höpö höpö. Raha on ainoa tavoite, ja kaikki muut ovat välineitä. Jos ei tätä hyväksy, on naiivi, nainen tai humansitiblondi. Kun sanoo aina ei kaikkeen, on hyvä virkamies. Vaikka minun mielestä silloin on näköalaton ja kyyninen, eikä kyynisyys vie mihinkään.

Taidemuseon ja muiden kulttuurilaitosten merkitystä ja tuloksellisuutta on alettu mittaamaan sen omista lähtökohdista vierailla kriteereillä ja arvoilla: on osavuosikatsauksia ja monenlaista mittareita sekä erilaisia tulostavoitteita.

Raportointia on tehtävä vähintään kaksi kertaa vuodessa, vaikka, jotta jotain oikeasti mitattaisiin, voisi lähin mittari olla 15 vuoden päässä. Kun taidemuseotoimintaa arvioidaan liike-elämästä tuoduilla mittareilla, talous painottuu ja määrälliset mittarit ovat ensisijaisia. Pääsylipputulot? Kävijämäärä?  Ulkolaiset kävijät? Montako opastusta, montako erikoisryhmää? Auditorion käyttökerrat?

Kun kuntaan on perustettu museo, siihen pitää sitoutua ja noudattaa museolakia. Museot tuovat kunnille valtionavustuksia henkilötyövuosien mukaan. Harmi vain, etteivät valtionavut ole korvamerkittyjä. Kulttuurin ja historian säilyttäminen ei ole projekti. Se on pitkä tehtävä. Kestävä, kehittyvä ja pitkäjänteinen toiminta edellyttää, että tavoitteiden to­teuttamiseen on rahoitus. Esimerkiksi kiinteistöjen vuokria ja yleisten sopimusten mukaisia palkankorotuksia on jouduttu kattamaan yhä enemmän museoiden sisältötuotantoon tarkoitetuilla varoilla.

Taiteen, kulttuurin ja tutkimuksen autonomia ja rahoitus julkisista varoista perustuu kulttuuriperinnön varjelemiseen, uusintamiseen ja kulttuurin elävänä pitämiseen. Jo perustuslaki takaa taiteilijoiden ja kulttuurintutkijoiden vapauden. Perustuslain tavoitteena on turvata ilmaisen koulutuksen ohella sivistyspalveluiden saavutettavuus tasapuolisesti kaikille kansalaisille. Tavoitteet ovat keskeinen osa hyvinvointivaltion arvopohjaa.

Mielestäni kaikilta poliittisilta päätöksentekijöiltä tulee odottaa suurempaa kiinnostusta ja perehtyneisyyttä kulttuuriin ja sen tekijöihin.

Noin vuosi sitten professori Sixten Korkman ehdotti kolumnissaan, että taide, kulttuuri ja tutkimus valjastettaisiin talouden vetureiksi. Korkmanin mielestä resurssien puute, köyhyys ja nälkä ruokkivat yrittäjähenkistä luovuutta. Minä sanon Korkamanin ehdotukselle, että höpö höpö.

Kaikki, mikä ei liity rahaan tai rahan ansaitsemiseen leimataan jollakin tavalla vääräksi tai naiiviksi, vaikka naiivia ja lapsellista on juuri tämä takertuminen rahaan. Ja niinpä, torjunnan logiikan mukaisesti, kaikki, mikä ei tuota rahaa, on yhteiskunnassamme jotenkin paheksuttavaa.

Nykyään taide täytyy valjastaa aina jonkun asian instrumentiksi. Tällä hetkellä on lähes muodikasta valjastaa taide hyvinvoinnin edistäjäksi. Perusturvajohtajat kirjoittavat taiteilijoille lausuntoja apurahahakemuksiin ja taidetta tehdään laitoksissa ja laitoksiin. Taiteilijoista tulee helposti vain ”auttavia käsiä”. On kuitenkin muistettava, että taide on ensisijaisesti taidetta, vaikka se taipuu moneksi ja moneen, sitä ei saa ruotuun ja komentoon, vaikka kuinka yrittäisi.

Teksti on julkaistu kolumnina  Pohjolan Sanomissa 24.3.2015